Nykyaikana vanhemmilla on aina kiire

Nykyaikana vanhemmilla on aina kiire. Välillä on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään, että ”sinun arkesi on lapsesi lapsuus

Työelämässä meiltä odotetaan paljon. On voitava tehdä vuorotyötä. On uhrattava myös viikonloppuja töiden tekemiselle. Juuri se aika, kun perheillä olisi yhteiseen aikaan mahdollisuus. Puhumattakaan yrittäjyydestä, jolloin on oltava valmiudessa lähes 24/7

Muistakaa välillä ottaa hetki,  jolloin annatte kaiken aikanne perheellenne.

Monesti aikuisilla on vaikeaa ”jaksaa” arjessa mitään ”ylimääräistä” töiden ja kodinhoidon lisäksi, mutta lapset eivät kaipaa mitään suurta. Pienikin hetki voi tuntua pitkältä ajata ja kertoo lapselle, että hän on tärkeä. Aina ei tarvitse poistua kotoakaan eikä yhdessä tekeminen maksa mitään. Yhteinen hetki voi olla lautapelien pelailua, piirtämistä, pulkkamäki, lumi-ukon tekeminen tai vaikka yhteinen elokuvahetki.

Mitä yhteisiä juttuja teette perheenne kesken, kun siihen on mahdollisuus?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *